Blogi

Silmät esiin meikillä ja magneettiripsillä

Jaa artikkeli myös ystävillesi

Olen viettänyt paljon aikaa kotona, kuten moni muukin, ja itseensä panostaminen on jäänyt selkeästi vähemmälle. En ole käynyt edes värjäyttämässä ripsiä ja kulmia, joten ilman meikkiä peilistä katsoo melko harmaan näköinen nainen.

Olin jo ihan kaivannut meikkaamista ja tänään ajattelin, että meikkaan ihan omaksi iloksi. Piristi kummasti. Meikki teki tottakai ihmeitä ulkonäölle, mutta väittäisin, että se myös toi tuttua pilkettä silmäkulmaan, joka teki hyvän säväyksen.

Tästä siis lähdettiin liikkeelle. Pohjalle on tehty perus ihonhoitorutiini NovAge Ecollagen Wrinkle Power-sarjalla. Tietoa ihonhoitorutiinista löydät klikkaamalla tästä.

Vaikka ihoni on rasvoittuva, se on silti myös pintakuiva, joka aiheuttaa välillä haasteita meikkipohjan luomiseen. Avun löysin syksyllä myyntiin tulleesta Giordani Gold Tinted Moisturising Pearls – Natural Glow meikinalusvoiteesta. Se sisältää hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ihoa.

Minulla on myös erittäin epätasaisen värinen iho, joten tämän ihon sävyä korjaava vaikutus tulee todella tarpeeseen. Tuoteessa on pieniä väriä sisältäviä helmiä, jotka hajoavat, kun meikinalusvoidetta hieroo kasvoille. Jo yksistään tämä tekee ihosta tosi kauniin sävyisen ja heleän. Jos ihossa ei ole virheitä, niin tämä voi hyvinkin korvata meikkivoiteen.

Ihoni haastavuuden vuoksi myös meikkivoiteen löytäminen on ollut toisinaan hankalaa. Oriflamelta olen löytänyt useammankin sopivan, mutta ainakin tällä hetkellä suosikkini on ehdottomasti Giordani Gold Age Defying Serum Boost. Todella helppo levittää, peittää ihon virheet hyvin olematta liian peittävä ja kestää koko päivän kauniina.

Olen havainnut, että yleensä meikkivoide kerääntyy silmien alla oleviin ryppyihin ja korostaa niitä entisestään. Tämä ei tee niin, mistä ehdottomasti plussaa.

Tämä on erittäin hoitava meikkivoide ja sopii itselleni erinomaisesti. Levittyy nätisti sorminkin, mutta itse tykkään levittää tämän pyörivin liikkein Giordani Gold Silky meikkivoidesiveltimellä.

Pohjameikki on tärkeä osa onnistunutta meikkiä

Varjostuksiin ja poskipunaan käytin Giordani Gold puuterihelmiä. Olen todella tykästynyt näihin, sillä näissä on erittäin vahva ja kaunis pigmentti, joka myös kestää iholla.

Varjotuksiin käytin sävyä Matte Bronze ja poskipunaan sävyä Rose Petals. Rose Petals on myynnistä poistunut, joten sille vinkkaan korvaajaksi puuterihelmien Sublime Radiance-sävyä.

Korostukset ja puuteroinnin tein Giordani Gold Illuminating -korostuspuuterihelmillä. Korostuksiin otin vain valkoisia helmiä, mutta koko kasvoille käytin kaikkia. Korostuspuuterihelmet tuovat ihanaa hehkua iholle.

Siveltimenä käytin Precision-muotoilusivellintä.

Rakastan näiden puuterihelmien ylellisyyttä. Ne on käsin valmistettu ja niistä todella huokuu laadukkuus. Ne on myös erittäin kestäviä.

Vinkki: Jos tuntuu, ettei puuterihelmistä irtoa väriä, niin se johtuu ihosta siirtyneestä rasvasta, joka on tukkinut helmet. Avun saa, kun pyörittää puuterihelmiä hetken talouspaperien välissä. Talouspaperi imee niistä rasvan ja helmet toimivat jälleen.

Puuterihelmet

Kulmakarvat meikkasin pitkään aina The ONE Browcara-kulmakarvageelillä. Se on tosi helppo käyttää, mutta nyt olen alkanut käyttämään sen rinnalla The ONE kulmaväripalettia. Se sisältää kaksi erisävyistä kulmakarvaväriä ja lisäksi vahan. Todella kompaktipaketti, jossa on myös pieni peili sekä kaksi sivellintä.

Pienet siveltimet ajavat kyllä asiansa, mutta itse tykkään kuitenkin käyttää värin levittämiseen Precion-kulmakarvasivellintä, sillä koen sen käytön helpommaksi kuin ihan lyhytvartisen siveltimen.

Kulmaväripaletti

En koe olevani mitenkään erityisen taitava meikkaaja ja luomiväri on usein sellainen, jota en saa ihan mieleisekseni. Mutta olen tykästynyt valtavasti The ONE luomiväripuikkoihin, sillä ne ovat ihan super helppoja käyttää, niissä on runsas pigmentti, ne eivät paakkuunnu luomivakoon ja niistä löytyy todella upeita sävyjä.

Tänään valitsin hopean ja sinisen. Usein käytän ruskeita sävyjä ja nyt näiden uudistumisen myötä olen myös tykästynyt pinkkiin ja violettiin. Mutta tänään kaipasin jotain, mitä en yleensä käytä.

Useampaa sävyä yhdistämällä saa tosi kauniita luomimeikkejä loihdittua ja nämä blendaantuvat nätisti ihan sormin. Nämä ovat myös vedenkestäviä, eli ei tarvitse pelätä, että luomiväri katoaisi päivän mittaan.

Silmien alaosan rajasin metallinhohtoisella tumman harmaalla THE ONE High Impact -silmänrajauskynällä. Nämä ovat vedenkestäviä, eli näillä saa kestävän rajauksen tehtyä. Tykkään näistä, kun näitä ei tarvitse terottaa. Kynän pää on pehmeä, eli rajauksen tekeminen on todella helppoa.

Luomiväripuikoilla voi tehdä myös silmänrajauksen

Oriflamelle tuli uutuutena magneettiripset ja olen tykästynyt niihin todella paljon. Oletin, että laittaminen vaatisi harjoittelua, mutta se olikin paljon helpompaa, mitä kuvittelin.

Magneettiripset

Paketin mukana tulee magneettinen eyeliner sekä tekoripset. Ripsiä on kolme eri mallia; luonnolliset, näyttävät ja juhlavat. Tänään käytin näyttävät-mallisia ripsiä ja mielestäni ne ovat todella nimensä veroiset.

Eyelinerilla rajataan silmän yläosa aivan ripsien tyvestä. Värin annetaan kuivua ja lisätään vielä toinen kerros, jotta magneettia on varmasti tarpeeksi. Sen jälkeen omiin ripsiin levitetään kerros ripsiväriä. Lopuksi magneettiripset vain asetellaan paikoilleen. Super simppeliä ja vitsit, miten magea lopputulos!

Käytän yleensä melko neutraalin sävyisiä huulipunia. Nyt kuitenkin kaipasin vähän enemmän väriä, joten huuliin valitsin Power Shine HD-huulinan sävyssä Cherry Candy. PowerShine HD huulipuna on luottohuulipunani. Rakastan sen kimallusta! Minulla on aika ohuet huulet, joten tämän tuoma pullistava efekti tulee tarpeeseen.

Näissä on hyvä pigmentti ja huulipuna kestää huulilla pitkään ilman, että kuivattaisi huulia.

PowerShine HD huulipuna

Ennen magneettipsien laittoa kiinnitin meikin The ONE Everlastin meikinkiinnityssuihkeella. Meikinkiinnityssuihke auttaa meikkiä kestämään hyvän näköisenä, vaikka välillä hikoilisi tai olisi kostea keli.

Magneettiripsien eyeliner kiinnittyy todella tiukkaan. Kokeilin meidän puhdistusaineita ja totesin parhaimmaksi tämän Diamond-sarjan miselliveden. Sen avulla eyeliner lähti helposti. Tämä on näppärä tuote muutenkin meikin ja kasvojen puhdistukseen. Itse tosin en osaa enää käyttää kasvojen puhdistukseen pelkkää misellivettä, mutta esimerkiksi reissussa tämä on tosi kätevä.

Meikkauksen jälkeen tuntui, että koko kasvojen ilme kirkastui ja etenkin silmän tulivat esiin magneettiripsien ja rajauksen avulla. En tiedä, miksi meikkaus usein unohtuu, kun on vain kotona. Meikkaaminen on kuitenkin super kivaa ja meikata voi hyvin ihan vaikka vain omaksi iloksi!

Meikki on leikki

Tykkäätkö Sinä meikata, vaikka olisit ihan vain kotosalla?

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *