Blogi

Ihonhoitorutiini

Jaa artikkeli myös ystävillesi

Kaunis, hyvinvoiva iho on varmasti jokaisen toiveissa. Tärkeää ihonhoidossa on löytää omalle iholle sopivat tuotteet ja käyttää niitä säännöllisesti.

NovAge ihonhoitorutiini tarjoaa helpon, yksinkertaisen ja nopean tavan hoitaa ihoa parhaalla mahdollisella tavalla. Tuotteita voi ostaa yksittäin, mutta edullisimmin ne saa hankittua valmiina settinä. Ihonhoitosetti sisältää puhdistusgeelin, silmänympärysvoiteen, seerumin sekä päivä- ja yövoiteet. Eli kaiken, mitä tarvitset perus ihonhoitoon.

NovAge SkinEnergise. Kuva: Oriflame

Minulla on ollut pahoja iho-ongelmia. Teini-iässä minulla oli paha akne ja yhä edelleen ihoni on haasteellinen. Se rasvoittuu helposti, mutta on etenkin talvella se on paikotellen myös erittäin kuiva. Ihoni on myös herkkä, joka aiheuttaa omanlaisiaan haasteita ihonhoitoon.

Olen kokeillut elämäni aikana useita ihonhoitotuotteita, mutta lopultakin olen löytänyt ne, joita en halua vaihtaa! Aiemmin ongelmia on aiheuttanut se, että iho alkaa kiiltämään todella paljon (kuin iho olisi öljytty), tai se, ettei kosteutus ole ollut riittävä. Usein olen saanut myös kutisevia näppylöitä naamaani, kun olen jonkin aikaa tuotetta käyttänyt.

NovAge Ecollagen Wrinkle Power. Kuva: Oriflame

Muistan sen päivän, kun kokeilin ensimmäistä kertaa NovAge ihonhoitorutiinia. NovAge ihonhoitorutiineita on naisille 5 erilaista ja kokeilin ensin True Perfectionia, joka oli tarkoitettu +20 vuotiaille.

Se tunne! Se oli jotain aivan ihanaa. Iho oli pehmeä ja niin hyväntuntuinen. Muistan, miten koskettelin ihoani ja kävin perheenjäsenten luona pyytämässä, että kokeilkaa minun kasvoja ja hihkuin, miten ihana se olikaan.

Sain osakseni lievää silmien pyörittelyä, mutta myös toteamuksen, että totta, iho on todella pehmeän tuntuinen.

NovAge Ultimate Lift. Kuva: Oriflame

Otin samantien NovAge ihonhoitorutiinin jokaiseen päivääni, enkä ole katunut! Sarja on vaihtunut nyt Ecollagen Wrinkle Poweriin, mutta tunne ja tyytyväisyys on sama.

Olen myös aina niin iloinen, kun näen, että joku kokee tuon saman Ahaa elämyksen, kuin minä silloin 1,5 vuotta sitten. Olen nähnyt useammankin naisen koskettelevan kasvojaan saman hekuman vallassa. Ja olen saanut valtavasti viestejä, miten ihanaa on, kun iho tuntuu hyvältä ja muut kehuvat, kuinka upealta se näyttää.

NovAge Time Restore. Kuva: Oriflame

NovAge ihonhoitorutiinin tekeminen kestää 2 minuuttia aamuin illoin. Se sisältää 4 simppeliä vaihetta:

1. Puhdista

Ihonhoitorutiinin ensimmäinen vaihe on puhdistus, joka poistaa iholta epäpuhtaudet, ylimääräisen talin, kuolleet ihosolut ja edistää hoitoaineiden imeytymistä. Puhdista ihosi aamuisin ja iltaisin. Kasvovesi viimeistelee puhdistuksen, supistaa ihohuokosia, rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Se tasapainottaa ihon pH-arvoa ja valmistaa ihon hoitotuotteille.

NovAge Supreme puhdistusgeelissä on samassa tuotteessa sekä puhdistusaine että kasvovesi, jotta rutiini on nopea tehdä.

Supreme-geeli levitetään kosteille kasvoille silmänympärysihoa välttäen ja huuhdellaan huolellisesti. Kasvot taputellaan kuivaksi. Ei haittaa, vaikka iho jää kostean oloiseksi.

2. Silmät

Silmänympärysiho on ohuempaa ja herkempää kuin muu kasvojen iho, jonka vuoksi rypyt ilmaantuvat siihen aikaisemmin. Silmänympärysvoiteet ovat ohuempia, jotta ne imeytyvät helpommin ja kohdistuvat erityisiin silmänympärysalueen erikoistarpeisiin kuten turvotukseen ja ryppyihin. Taputtele silmänympärysvoide kevyesti sormenpäillä silmänalusiholle aamuisin ja iltaisin. Silmänympärysvoide estää päivä- tai yövoidetta menemästä herkälle silmänympärysiholle ja se on tärkeää siksi, että ne ovat liian tukuisia voiteita ja aiheuttaisivat turvotusta ja pidemmällä tähtäimellä täten myös ryppyjä.

3. Tehosta

Tehosta ihonhoitoasi käyttämällä ihonhoitolinjasi seerumia. Seerumeissa on kaikkein eniten aktiivisia aineosia kuten antioksidantteja, happoja ja vitamiineja. Seerumeiden kevyt koostumus imeytyy nopeasti ja syvemmälle ihoon kuin tavallinen kosteuttava voide kykenee imeytymään. Levitä puhdistetuille kasvoille aamuisin ja iltaisin. Hiero/taputtele, kunnes seerumi on kokonaan imeytynyt.

4. Kosteuta

Ihomme noudattaa luonnollista sykliä. Päivällä iho taistelee ulkopuolisia tekijöitä vastaan ja öisin niiden tuhoja korjataan. Tuotteet täydentävät tätä sykliä. Päivävoiteet sisältävät usein suojakertoimen, joka suojaa ihoa auringon haitallisilta säteiltä ja muilta rasitteilta. Yövoide on täyteläisempi ja se ravitsee ihoa yön aikana.

Päivävoide
Levitä aamuisin päivävoidetta, joka kosteuttaa ja suojaa ihoa ulkopuolisilta haittatekijöiltä kuten saasteilta. Suojakerroin ehkäisee UV-säteiden vahingoittavilta vaikutuksilta. Levitä päivävoide aamuisin kasvoille ja kaulalle silmänympärysihoa välttäen.

Yövoide
Öisin kun iho lepää, täyteläinen ja ravitseva voide palauttaa ihon päivän rasitteista ja edistää ihon uusiutumista levon aikana. Levitä yövoide kasvoille ja kaulalle seerumin jälkeen pitämään iho nuorekkaana.

NovAge Bright Sublime. Kuva: Oriflame

* NovAge linjat

NovAge Skinenergise + 20v
Täydellinen ja edistyksellinen ihonhoitorutiini, joka tekee ihosta virheettömän ja elinvoimaisen näköisen. Ihonhoitosetti auttaa antamaan iholle energiaa, suojaamaan ihoa, silottamaan ensimmäisiä juonteita sekä ehkäisemään ryppyjen muodostumista. Heleyttää ja kosteuttaa. Päivävoiteessa suojakerroin 30.

Ecollagen Wrinkle Power +30 v
NovAge Ecollagen Wrinkle Power -ihonhoitosetin tuotteet silottavat ja heleyttävät ihoa. Ihonhoitosetin tuotteet yhdessä aktivoivat kollageenia, silottavat ryppyjä, kosteuttavat ja suojaavat ihoa ympäristön haittatekijöiltä. Päivävoiteessa suojakerroin 35.

Ultimate Lift +40 v

Ultimate Lift palauttaa ihon kiinteyden ja joustavuuden sekä nuorekkaan kimmoisuuden. Se muotoilee kasvonpiirteitä, silottelee ryppyjä ja kosteuttaa.

Time Restore +50 v

NovAge Time Restore tuo iholle intensiivisesti ravitsevaa kosteutusta, auttaa tehostamaan kollageenipitoisuutta ja suojaa ihon solunulkoista matriisia. Iho tuntuu kiinteämmältä ja joustavammalta, kasvonpiirteet ovat tarkkarajaisemmat ja ihossa on vähemmän syviä ryppyjä ja pigmenttiläiskiä.

Bright Sublime Kaiken ikäsille – apua pigmenttiläiskiin

NovAge Bright Sublime tarjoaa avun ihon värimuutoksiin ja tummiin läiskiin. Sen avulla ihosta tulee kirkkaampi ja tasaisemman värinen. Haalistaa ja ennaltaehkäisee tummia läiskiä.

Pitkään käytin ihonhoitoon vain näitä tuotteita. Sittemmin olen ottanut käyttöön muutamia lisätuotteita, joista kerron myöhemmin lisää.

* Lähde: Oriflame

Saatat myös pitää...

1 kommentti

  1. […] Blogi […]

Kommentointi ei ole käytössä.